23.6.1998

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 29.12.1994

A oli 13.8.1990 alkaen työskennellyt Oy HYY-Yhtiöt Ab:n (yhtiö) palveluksessa tilitoimistossa toimistosihteerin tehtävissä. Yhtiö oli emoyhtiö HYY-Yhtymässä eli HYY-konsernissa.

Työnantaja oli 10.9.1993 irtisanonut taloudellisista ja tuotannollisista syistä A:n työsopimuksen päättymään 10.11.1993. Irtisanomisilmoitukseen oli kirjattu irtisanomisperusteeksi se, että yhtiön tytäryhtiöiden määrän väheneminen oli johtanut siihen, että yhtiö joutuu supistamaan toimintaansa ja järjestämään sitä uudelleen ja että tässä yhteydessä A:n toimi lakkautetaan, mistä syystä hänen työsopimuksensa irtisanotaan.

A on katsonut, ettei yhtiöllä ollut ollut työsopimuslain 37 a §:n tarkoittamaa syytä irtisanoa A:n työsopimusta, koska - työ HYY-konsernin talousosastolla ei ollut vähentynyt irtisanomista edellyttävässä määrin, - työnantaja oli laiminlyönyt selvittää mahdollisuudet sijoittaa A uudelleen ja - pian A:n työsuhteen päättymisen jälkeen työnantaja oli tarvinnut lisää työvoimaa palkanlaskenta- ja kirjanpitotöihin eli työtehtäviin, joihin hänet olisi voitu sijoittaa tai kouluttaa.

Töitä tasaamalla ylitöitä ei olisi tarvinnut tehdä ja myös A:lle olisi riittänyt töitä. Konsernilla olisi ollut hyvät mahdollisuudet sijoittaa ja tarvittaessa kouluttaa A uudelleen. Konsernissa oli ollut tapana sekä kouluttaa työntekijöitä että siirtää työntekijöitä liiketoimintayksiköistä toiseen. A on katsonut, että yhtiö muodosti tosiasiassa yhden yrityskokonaisuuden.

Yhtiö on puolestaan katsonut, että A:n irtisanomiseen on ollut lailliset perusteet.

Yhtiön toiminnan tappiollisuus oli aiheuttanut tarpeen vähentää henkilökuntaa. Tilitoimistossa oli työskennellyt vuonna 1992 19, vuonna 1993 15 ja vuonna 1994 enää 7 henkilöä. Yhtiön edellytykset tarjota työtä olivat heikentyneet. Liiketoimintojen myymisen seurauksena tytäryhtiöiden ostamat palvelut olivat vähentyneet. Vuosien 1993 ja 1994 vaihteessa tytäryhtiöt olivat alkaneet vaatia, että ne saisivat suoraan palvelukseensa ne henkilöt, jotka hoitivat emoyhtiössä niiden kirjanpidon. Yhtiön toimintaa oli tarkoituksellisesti ajettu alas. Toimistosihteerin tehtävä oli päätetty lakkauttaa, koska osa siihen liittyvistä tehtävistä oli poistunut ja jäljelle jääneet tehtävät oli ollut helpointa jakaa. Tehtävistä oli kokonaan lakannut avustaminen kirjanpidon raporttien rakentamisessa ja eri yksiköiden budjettilukujen tallentamisessa, talouspäällikön sihteerin tehtävät ja tekstinkäsittely Word Perfect -ohjelmalla. Lisäksi A:n työsuhde yhtiöön oli ollut lyhin.

A:n jälkeen yhtiöön oli palkattu ainoastaan ammattilaisia kiireellisiin tehtäviin sekä koululaisia A:ta huomattavasti pienemmällä palkalla ja vain lyhyiksi ajoiksi. Jotta A:ta olisi ollut hyötyä kirjanpito- taikka palkanlaskentatehtävissä, olisi kouluttamiseen ja perehdyttämiseen kulunut aikaa yhdestä kahteen vuoteen. Yhtiöllä ei ollut ollut velvollisuutta eikä myöskään mahdollisuutta ryhtyä tehtävien uudelleenjärjestelyihin A:n edellyttämällä tavalla.

Yhtiö on lausunut, että uudelleensijoittamis- ja kouluttamisvelvollisuus koski vain yhtiötä, ei konsernia. Yhtiöt olivat itsenäisiä oikeussubjekteja eikä konserni poikennut mitenkään osakeyhtiölain säätelemistä konserneista. Yhtiöillä ei ollut yhteistä henkilöstöhallintoa ja -politiikkaa. Tilintarkastaja, joka yhtiöillä oli yhteinen, oli valvontatilintarkastaja. Vuoden 1994 alusta muilla paitsi yhdellä niin sanotulla varsinaisella yhtiöllä oli sama toimitusjohtaja. Tämä johtui osakeyhtiölain säännöksistä. Siirtyminen toisen tytäryhtiön palveluksesta toisen palvelukseen ei ollut myöskään käytännössä ollut tavanomaista. Irtisanomistilanteissa oli pidetty hyvänä tapana tiedustella vapaita työpaikkoja myös tytäryhtiöistä. Ennen yhteistoimintaneuvottelujen käymistä tytäryhtiöiden työllistämismahdollisuudet oli käyty läpi, mutta työpaikkoja ei ollut ollut.

Käräjäoikeus on todennut riidattomaksi, että Oy HYYYhtiöt Ab:n tehtäviin HYY-yhtymän eli konsernin emoyhtiönä oli kuulunut muun muassa omakustannushintaan hoitaa tytäryhtiöiden kirjanpidot ja tilinpäätökset. Vuoden 1993 aikana tytäryhtiöistä oli myyty Oy Afri Star Ab kesällä, Oy Soopeli Ab, osa Kaivopiha Oy:n liiketoiminnoista sekä Oy Academica Ab syksyllä ja Oy Gaudeamus Data Ab vuoden lopussa. Syksyllä yhtymään oli toisaalta ostettu Otatieto Oy.

Konsernin omistaja oli Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Konsernin samoin kuin konserniin kuuluneiden, talouskertomuksessa varsinaisiksi yhtiöiksi nimettyjen yhtiöiden toimitusjohtajana oli vuonna 1993 toiminut sama henkilö.

Vaikkakin konsernin tulos oli vuonna 1993 ollut hyvä, yhtiön tulos oli ollut 5,3 miljoonaa markkaa tappiollinen. Yhtiön erillisenä tulosyksikkönä toimineen tilitoimiston tappio oli vuonna 1993 ollut 180 000 markkaa ja arvioitu tappio vuodelle 1994 oli 200 000 markkaa.

Yhtiössä oli vuonna 1992 ollut henkilökuntaa runsaat 30 työntekijää. Vuonna 1993 työntekijöiden määrä oli laskenut 27:een.

A:n lisäksi yhden kirjanpitäjän työsopimus oli irtisanottu 10.9.1993 taloudellisista ja tuotannollisista syistä.

Irtisanomisperusteesta käräjäoikeus totesi, että todistajana kuultu yhtiön johtaja oli kertonut yhtiön tilitoimiston tappion johtuneen siitä, että tytäryhtiöiden myynnin seurauksena palveluja oli ostettu tilitoimistosta aikaisempaa vähemmän.

Myös käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen syyksi oli merkitty tytäryhtiöiden määrän väheneminen, joka on johtanut siihen, että yhtiön toimintaa joudutaan supistamaan.

Yhtiö oli vedonnut oikeudessa myös koko yhtiön tappioon. Näyttämättä oli kuitenkin jäänyt, mikä merkitys tällä tappiolla oli ollut tilitoimiston toiminnan kannalta. Huomioon ottaen irtisanomisilmoituksessa ja yhteistoimintaneuvotteluesityksessä lausuttu sekä yhtiön johtajan lausuma, käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että koko yhtiön tappiolla, joka yhtiön vuoden 1993 talouskertomuksen perusteella oli johtunut Oy Afri Star Ab:n ja Oy Gaudeamus Data Ab:n toiminnan alasajamiseen liittyneistä kertakuluista varautumisineen, olisi ollut merkitystä A:n työsopimuksen irtisanomisen suhteen. A:n irtisanominen oli johtunut nimenomaan tytäryhtiöiden ostamien palvelujen määrässä tapahtuneista muutoksista.

Harkittaessa sitä, oliko työ työsopimuslain 37 a §:n tarkoittamalla tavalla vähentynyt, oikeuskäytännössä oli lähdetty yleensä siitä, että nimenomaan sen työntekijän työn oli tullut vähentyä, johon irtisanominen kohdistettiin. Tästä poiketen oli oikeuskäytännössä katsottu, että mikäli yritys oli ollut vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa, työnantajan edellytykset tarjota työtä saattoivat siinä määrin vähentyä, että irtisanominen voitiin kohdistaa myös sellaiseen henkilöön, jonka työ ei ollut vähentynyt. Lisäksi työnantajalla oli katsottu olevan oikeus töiden uudelleen järjestelyyn ja, mikäli työ sen seurauksena lakkasi, irtisanominen saattoi olla mahdollinen.

Työn vähentyminen tuli yleensä harkittavaksi yrityskohtaisesti myös silloin, kun työnantaja oli konserniin kuuluva yhtiö. Huomioon ottaen Korkeimman oikeuden ratkaisun 26.9.1991 S 90/576 nro 3052 perustelut käräjäoikeus katsoi, että vaikkakaan Korkeimman oikeuden ratkaisuista ei löytynyt tapausta, jossa konsernia olisi pidetty yhtenä yrityskokonaisuutena, Korkein oikeus ei ollut myöskään sulkenut pois tätä mahdollisuutta. Käräjäoikeus katsoi, että sikäli kuin tilanne oli se, että toisesta konserniyhtiöstä siirretään toimi toiseen siten, että työntekijä toisesta irtisanotaan ja toiseen palkataan uusi työntekijä, työlainsäädännön periaatteet huomioon ottaen tilannetta oli arvioitava ikään kuin kysymyksessä olisi yksi yrityskokonaisuus.

Kun yhtiö oli ilmoittanut, että yhtiössä oli ollut meneillään jo ennen A:n irtisanomista alkanut ja sen jälkeen edelleen jatkunut hallinnon hajauttamisprojekti, jonka seurauksena muun muassa yhtiön tilitoimistossa työskennelleitä kirjanpitäjiä oli siirtynyt yhtiön palveluksesta sen tytäryhtiön palvelukseen, jonka kirjanpitoa kirjanpitäjä oli yhtiössä hoitanut, käräjäoikeus piti todennäköisenä, kun muuta ei ollut näytetty, että hallintoa hajautettaessa myös A:n hoitamia avustavia kirjanpitotehtäviä oli hajautettu. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että töiden vähentymistä tarkasteltaessa HYY-konsernia oli pidettävä työsuhdeturvan suhteen yhtenä yrityskokonaisuutena.

HYY-konsernin vuoden 1993 toimintakertomuksen mukaan Oy Afri Star Ab oli myynyt toimintansa kesällä 1993. Kaivopiha Oy:n liiketoiminnoista osa oli myyty 1.9.1993 yhdessä eräiden Oy Soopeli Ab:n toimintojen kanssa. Oy Soopeli Ab:n jäljelle jääneet toiminnot oli lopetettu vuoden 1993 loppuun mennessä. Oy Gaudeamus Ab oli vuonna 1993 toiminut viidellä alalla, joista kolme oli vuoden 1994 alusta yhtiöitetty Oy Libri Academici Ab:ksi. Oy Academica Ab:n ja Oy Gaudeamus Data Ab:n osake-enemmistö oli myyty vuonna 1993 siten, että viimeksi mainitun yhtiön vastuu oli siirtynyt uudelle omistajalle vuoden 1994 alussa. HYY-konserni oli syksyllä 1993 ostanut Otatieto Oy:n.

Kauppojen seurauksena yhtiön tilitoimistolta oli todistajana kuullun yhtiön johtajan kertomuksen perusteella jäänyt pois Oy Afri Star Ab:n palkkahallinto, rahaliikenne, kirjanpito ja tilinpäätös sekä Oy Soopeli Ab:n, Oy Academica Ab:n ja Oy Gaudeamus Data Ab:n palkkahallinto, rahaliikenne, pääkirjanpito sekä tilinpäätös. Yhtiö ei sen sijaan ollut selvittänyt sitä, mikä osuus Kaivopiha Oy:n liiketoiminnoista oli myyty eikä sitä, miten toimintojen myynti oli vaikuttanut sen yhtiöltä ostamiin palveluihin. Asiassa ei myöskään ollut selvitetty sitä, missä määrin Oy Gaudeamus Ab:n hajauttaminen kahdeksi yhtiöksi oli vaikuttanut yhtiön tilitoimiston työmäärään. Yhtiö ei myöskään ollut ylipäätään näyttänyt sitä, missä määrin tytäryhtiöiden myynnit olivat vaikuttaneet tilitoimiston työmäärään vuoden 1993 aikana.

Yhtiö oli ilmoittanut, että A:n työtehtävät olivat olleet ne, jotka hänen työtodistukseensa oli merkitty, ja että näistä töistä olivat lakanneet avustaminen kirjanpidon raporttien rakentamisessa ja eri yksiköiden budjettilukujen tallentamisessa, talouspäällikön sihteerin tehtävät sekä tekstinkäsittely Word Perfect -ohjelmalla. Yhtiö ei ollut näyttänyt, miten suuren osan A:n tehtävistä nämä työt olivat muodostaneet.

Todistajien kertomuksilla käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että suurin osa A:n työtehtävistä oli jaettu kirjanpitäjille, lähetille, johdon sihteerille sekä henkilölle, jonka asemasta todistajana kuultu kirjanpitäjä ei ollut osannut lausua.

Oikeuskäytännössä oli yhtenä indisiona siitä, etteivät työt olleet vähentyneet työsopimuslain 37 a §:n tarkoittamalla tavalla, pidetty sitä, että työnantaja oli palkannut uusia työntekijöitä tehtäviin, joihin irtisanottu työntekijä olisi voitu sijoittaa taikka kouluttaa, sekä lisääntyneitä ylitöitä.

Yhtiön palvelukseen oli todistajana kuullun ja samanaikaisesti A:n kanssa irtisanotun kirjanpitäjän kertoman mukaan palkattu todistajan tehtäviin Oy Soopeli Ab:n toiminnan tultua myydyksi sanotun yhtiön kirjanpitäjä, joten tuossa vaiheessa yhtiön palveluksessa olleiden kirjanpitäjien määrä ei ollut vähentynyt.

Todistajana kuullun kirjanpitäjän kertomuksella käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että tämä oli joulukuussa 1993 yhtiön palveluksessa ollen tehnyt samankaltaisia töitä, joita A oli aikaisemmin tehnyt ja tehtäviä, joista A erään todistajan kertoman mukaan olisi suoriutunut ilman koulutusta. Kun mainitun kirjanpitäjän irtisanominen oli jo ennen A:n irtisanomista muutettu lomautukseksi, käräjäoikeus katsoi, ettei tätä voitu joulukuun 1993 osalta rinnastaa uuteen työntekijään. Sen sijaan siltä osin kuin tämä kirjanpitäjä oli kertonut työskennelleensä yhtiön palveluksessa edelleen tammikuussa 1994 sen laatuisissa tehtävissä, joihin A käräjäoikeuden A:n työtodistuksista, kurssitodistuksista ja todistajan kertomuksen perusteella saaman käsityksen perusteella olisi pystynyt, hän oli ollut yhtiöön nähden ulkopuolinen työntekijä. Kun kuitenkin käräjäoikeus oli katsonut, että konsernia oli työsuhdeturvan osalta pidettävä yhtenä yrityskokonaisuutena, tämä koski myös sanotun kirjanpitäjän työllistämistä, mistä syystä käräjäoikeus katsoi, ettei sillä, että tämä oli työskennellyt myös yhtiön palveluksessa, ollut merkitystä harkittaessa sitä, olivatko työt yhtiössä vähentyneet.

Eräs toinen kirjanpitäjä oli ollut yhtiön tytäryhtiöiden palveluksessa Oy Soopeli Ab:n 24.5. - 27.8.1993, Oy Libri Academici Ab:n 13. - 31.12.1993 ja Kaivopiha Oy:n 1.1. - 28.2.1994, 25.3. - 2.5.1994 ja 9.6. - 30.9.1994. Käräjäoikeus katsoi näyttämättä jääneen, että A koulutuksensa ja työkokemuksensa perusteella olisi suoriutunut itsenäisen kirjanpitäjän tehtävästä. Huomioon ottaen todistajien arviot siitä, miten pitkän koulutuksen A olisi sanotunlaiseen tehtävään tarvinnut, käräjäoikeus huomioon ottaen sen, että työntekijää oli tarvittu kiireellä, katsoi, ettei kohtuudella voitu katsoa, että yhtiö olisi ollut velvollinen kouluttamaan A:ta tähän tehtävään. Sen sijaan käräjäoikeus piti, kun muuta ei ollut näytetty, mahdollisena, että tarpeeseen palkata nyt puheena oleva työntekijä oli vaikuttanut se, että A:n työtehtäviä oli siirretty tilitoimistossa työskennelleille kirjanpitäjille.

Niin ikään käräjäoikeus lausui, että yhtiö oli tarvinnut ammattilaisen kiireellä palkanlaskentatehtäviin. Yhtiötä ei kuitenkaan ollut voinut kohtuudella velvoittaa kouluttamaan A lyhytaikaiseen kiireellä tarvittuun palkanlaskijan tehtävään.

Yhtiössä oli ollut irtisanomisen aikaan kaksi palkanlaskijaa. Pelkästään se, että yhtiö oli palkannut kiireeseen myös palkanlaskijan, ei osoittanut sitä, että yhtiöllä olisi ollut työtä tarjottavana kolmannelle palkanlaskijalle.

Siltä osin kuin A oli katsonut, että työnantaja olisi ollut velvollinen ryhtymään työntekijöiden toimenkuvien uudistamiseen taikka erityisen sijaistajan toimen perustamiseen, käräjäoikeus katsoi, että ryhtyminen tämänkaltaisiin toimenpiteisiin kuului työnantajan liikkeenjohtovaltaan ja ettei työsuhdeturvaan liittyvä lainsäädäntö velvoittanut työnantajaa ryhtymään tällaisiin toimenpiteisiin.

Käräjäoikeus katsoi, että yhtiöltä tilattujen palvelujen määrä oli tytäryhtiöiden myynnin seurauksena jossain määrin vähentynyt ja että myös A:n työtehtävät olivat vastaavasti vähentyneet. Lausumillaan perusteilla käräjäoikeus edelleen katsoi, ettei yhtiöllä ollut ollut velvollisuutta sijoittaa taikka kouluttaa A:ta eräisiin tehtäviin, joihin hän oli asiassa myös viitannut ja ettei yhtiössä ollut myöskään vapautunut tehtävää, johon A olisi tullut palkata.

Sen sijaan huomioon ottaen sen, että hallinnon hajauttamisen seurauksena töitä oli siirtynyt yhtiöltä tytäryhtiöihin, että yhtiö oli ostanut Otatieto Oy:n, jonka kirjanpito ja tilinpäätös oli tullut yhtiön hoidettavaksi, että kirjanpitäjien lukumäärä yhtiössä oli pysynyt loppuvuodesta 1993 ennallaan, että yhtiön tytäryhtiöihin oli palkattu kirjanpitotehtäviin uusi työntekijä joulukuusta 1993 lähes yhtäjaksoisesti syyskuun loppuun 1994, että yhtiön kirjanpitäjien lukumäärän vähentymistä oli vuonna 1994 tapahtunut lähinnä hallinnon hajauttamisen seurauksena, käräjäoikeus, kun muuta ei ollut näytetty, piti todennäköisenä, että töiden vähentyminen yhtiössä oli tapahtunut lähinnä hallinnon hajauttamisen myötä ja katsoi näin ollen näyttämättä jääneen, että työt yhtiössä olisivat vähentyneet tytäryhtiöiden myynnin seurauksena vähäistä suuremmassa määrin. Yhtiö ei ollut myöskään näyttänyt, että hallinnon hajauttamisen eli töiden uudelleen organisoinnin seurauksena konsernissa suoritettava kirjanpito- ja siihen liittyvä työ olisi vähentynyt. Näin ollen yhtiö ei ollut myöskään näyttänyt, että ne työt, joita A oli hoitanut, olisivat vähentyneet vähäistä suuremmassa määrin.

Huomioon ottaen talouskertomuksen maininnan yhtiön tappioiden syistä, yhtiön tilitoimiston tappion määrän sekä sen, että yhtiö oli osa hyvin menestyvää konsernia, käräjäoikeus katsoi, ettei yhtiön taloudellinen tilanne ollut ollut niin vakava, että se olisi oikeuttanut irtisanomaan työntekijän, jonka työ ei ollut vähentynyt vähäistä suuremmassa määrin.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, ettei yhtiöllä ollut ollut riittäviä taloudellisia syitä A:n työsopimuksen irtisanomiselle.

Kun A oli irtisanottu ilman riittäviä taloudellisia ja tuotannollisia syitä, hänellä oli oikeus työsopimuslain 51 §:n mukaiseen vahingonkorvaukseen.

Käräjäoikeus velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena 122 572 markkaa korkoineen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 4.3.1997

Nyt kysymyksessä olevalta osalta yhtiö valitti hovioikeuteen. Hovioikeus hylkäsi asianosaisten pyynnöt asian palauttamisesta tai suullisen käsittelyn toimittamisesta hovioikeudessa.

Hovioikeus lausui, että A:n työsopimus oli päätetty työsopimuslain 37 a §:ssä säädettyjen perusteiden vastaisesti. A:lla oli oikeus työsopimuslain 51 §:n 1 momentin mukaiseen vahingonkorvaukseen. Säännös tarkoitti työntekijälle todellisuudessa aiheutuneen vahingon korvaamista. A oli ollut 11.11.1993 alkaen työttömänä. A:lle suoritettavasta vahingonkorvauksesta oli vähennettävä se osa hänen työttömyyskassasta saamastaan työttömyyspäivärahaa vastaavasta koulutusavustuksesta, jonka ei voitu katsoa perustuneen hänen omiin maksusuorituksiinsa. Tarkemman selvityksen puuttuessa hovioikeus arvioi A:lle työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta aiheutuneen taloudellisen vahingon määräksi ajalta 11.11.1993 - 29.12.1994 100 000 markkaa.

Näillä perusteilla hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että yhtiön A:lle maksettavaksi tuomittu vahingonkorvaus alennettiin 100 000 markkaan korkoineen. Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu.

Eri mieltä olleen jäsenen lausunto

Hovioikeudenneuvos Korhonen: Toimitan suullinen käsittely hovioikeudessa. Velvollisena välittömästi lausumaan pääasiasta, katson selvitetyksi, että käräjäoikeudessa vastaajana ollut Oy HYY-Yhtiöt Ab on HYY-konsernin emoyhtiö, joka on huolehtinut konserniin kuuluvien eri yritysten eräistä kirjanpitotehtävistä. Konsernista on siirtynyt kaksi yritystä konsernin ulkopuolelle myynnin kautta ja tämä on vähentänyt työtä yhtiön kirjanpitotoimistossa. Kyseisen toimiston toiminta on ollut kirjanpidollisesti tappiollista. Olen ymmärtänyt tämän siten, että toimiston antamat palvelut muille konserniyrityksille ovat tuottaneet emoyhtiölle tappiota. Kun yhtiön toiminta on tuolloin ollut muutoinkin tappiollista, se on tällä perusteella ryhtynyt järjestämään konsernin kirjanpitotoimintoja uudelleen siirtämällä tehtäviä konserniin kuuluville yrityksille niin, että yritykset ovat ryhtyneet itse huolehtimaan kirjanpidostaan. Katson, että yhtiöllä on ollut tuotannolliset ja taloudelliset perusteet järjestää uudelleen kirjanpitotoimistonsa, jossa kirjanpitotehtävät ovat siinä määrin vähentyneet, että sillä on ollut myös oikeus ryhtyä henkilökunnan vähentämiseen toimistossa. Näin ollen yhtiöllä on ollut käsillä työsopimuslain 37 a §:n 1 momentin irtisanomisperusteet A:n irtisanomiseksi. Ennen irtisanomisen suorittamista yhtiö on kuitenkin ollut velvollinen selvittämään A:n uudelleensijoittamismahdollisuudet konsernin piirissä. Tämän velvollisuuden katson yhtiöllä olevan siitä syystä, että se on huolehtinut osasta HYY-konserniin kuuluvien yritysten kirjanpitotehtävistä. Yhtiön on tullut siten selvityttää, onko jossakin sen työnantajamääräysvallan alaisissa yrityksissä työmäärä uudelleenjärjestelyjen vuoksi lisääntynyt tai löytyisikö kyseisistä yrityksistä muutoin sopivaa työtä A:lle. Olen samaa mieltä kuin käräjäoikeus siitä, etten katso kirjanpitotehtävien vähenneen koko konsernin sisällä muutoin kuin vähäisessä määrässä. Asiaa ei mielestäni kuitenkaan tule ratkaista tältä pohjalta, vaan siltä, että löytyykö työtehtävien uudelleen järjestelyjen jälkeen konsernin piiristä mielekästä työtä A:lle huomioon ottaen hänen ammattitaitonsa ja kykynsä ja yhtiöllä oleva velvollisuus kouluttaa hänet uusiin työtehtäviin. Koska mielestäni tältä osin on riitautettu käräjäoikeuden näyttö ja yhtiöllä on tältä osin asiassa näyttövelvollisuus olisin toimittanut tällä perusteella hovioikeudessa suullisen käsittelyn. Velvollisena välittömästi ratkaisemaan asian päädyn hovioikeudessa huomioitavan aineiston perusteella samaan lopputulokseen kuin hovioikeuden enemmistö ja käräjäoikeus eli, että A on irtisanottu työsopimuslain 37 a §:n vastaisesti. Täten päädyn pääasian osalta samaan lopputulokseen kuin hovioikeuden enemmistö ja yhdyn siten heidän mielipiteeseensä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 23.6.1998